• Jyrki Nummisto

Miksi miehet eivät harjoita joogaa ja muuta feminiinisen maskuliinista pohdintaa

Updated: Aug 15, 2021

Tässäpä erittäin herkullinen aihe, sillä pääsen harjoittamaan sarkasmia oman sukupuoleni edustajista. On aina tervehdyttävää nauraa itselleen ja tehdä omasta viiteryhmästään hieman naurun alainen. Se auttaa pitämään liiallisen vakavuuden tässä elämässä loitolla. Aihe on myös jännittävä otettaessa huomioon kaikki tämä nykypäivänä meneillään oleva keskustelu sukupuolten moninaisuudesta ja se, että nykyään ei oikein saisi enää missään korostaa niiden eroja. Mutta minä otan nyt silti riskin ja nostan sukupuolten erilaisuutta esiin. Sivistymättömyyttäni voi sitten arvostella ja viihdyttää itseään vaikka sitä kautta, enjoy.


Let`s face it, joogamaailma on totaalisen naisvaltainen ja jos joogatunnille osallistuu vaikkapa 20 joogaajaa, niin niissä on keskimäärin 0-3 miestä. Oma kokemukseni näistäkin on, että ko. miehet ovat yleensä joko keski-ikäisiä tai vanhempia kehon vammojensa hoitajia, tai he ovat tyttöystäviensä tai vaimojensa sinne houkuttelemia kokeilijoita (joo yleistän...). Kun he kävelevät joogatunnille, he ovat olemukseltaan kuin peura syksyisellä tiellä auton pitkissä valoissa, hukassa ja vierailla vesillä. Totta kai tässä on myös poikkeuksia ja ovesta saattaa pelmahtaa se rastapäinen hippireleissä kulkeva etsijä. Mutta, poikkeukset vahvistavat säännön. Joka tapauksessa miehet ovat auttamattomasti vähemmistössä näiden Lululemon trikoissa leijuvien naisjumalattarien keskellä. Miksi se on niin? (kuvassa suorittajahippi takavuosilta)


Oma kokemukseni on, että joogasalit ovat muuttuneet sellaisiksi ”hemmottelukeskuksiksi”. Joogalla on sellainen ihanan vaaleanpunainen maine, jossa vähän pötkötellään ja hengitellään ja sitten leijaillaan silleen ihanasti kotiin. It`s all about feeling good baby… Nyt sanon jotain todella vaarallista ja rohkeaa… olisiko tilanne sama jos suurin osa harjoittajista olisi miehiä? Tietenkin lähes jokaisen salin tarjonnasta löytyy se pakollinen ”Dynaaminen Hathajooga” tms., mutta kyllä se ”hemmottelukeskus” idea siellä on taustalla edelleen. Uskon tämän olevan yksi syistä, miksi miehiä ei saleille eksy. Miehet menevät mieluummin perkele metsästämään villisikoja ja leijonia ja sitten tekemään penkkiä ja hauiskääntöä saatana.


Siinä mielessä tämä ”hemmottelukeskus” skene on hyvin mielenkiintoinen sillä se joogaharjoitus, mitä minä olen esim. Intiassa tehnyt suoraan historiallisessa linjassa olevien opettajien kanssa, on kaikkea muuta kuin hemmottelua. Se on ihan vitun rankkaa duunia kehon kanssa ja siinä on kysymys kovan ja pehmeän tasapainosta. Herätään neljältä aamulla, aloitetaan harjoitus klo 5.00 ja hiki lentää sekä lihakset tekevät töitä ehkä monipuolisemmin kuin missään muussa lajissa. Kehoa väännetään ja käännetään ja se mitä kuvitteli oman kehonsa toimintakyvystä, muuttuu täysin. Tunnusomaista on hiki ja joskus jopa kyyneleet. Se idea kuitenkaan ei ole se, että ollaan väkivaltaisia itseä kohtaan, vaan sieltäkin pitäisi löytää se pehmeys. Muuten se on vain väkivaltaa, plain and simple. Tämä pehmeyden ja kovuuden tasapaino onkin paljon vaikeampaa kuin vain takoa rintaansa kuin apina jossain salilla lihaspanssari päällä tai toisaalta lillua jossain ulkoavaruudessa ja rakastaa kaikkea. Pehmeys ilman jämäkkyyttä on löysyyttä ja jämäkkyys ilman pehmeyttä rakentaa vankilan sekä kehoon, että mieleen. (kuvassa suorittamisen lopettanut hippi tältä kesältä)


Fyysisessä joogaharjoituksessa on kysymys feminiinisen ja maskuliinisen energian tasapainosta, ja joogasalit ovat mielestäni massiivisesti epätasapainossa feminiinisen puolella. Se on ymmärrettävää tietenkin (kts. ylempi kappale). Samaan aikaan ennen kuin siellä kaikki mamman pikku bodarit riemastuu, niin se ”Löydä sisäinen viikinkisoturisi” ei myöskään ole se vastaus. Ei sen estetiikan ja meiningin pidä mennä epätasapainoon myöskään sinne maskuliinisen puolelle. Nykyään minunkin FB feedi on alkanut täyttyä kaikenlaisista ”mieskouluttajista”, jotka mainostaa kaiken maailman Soturikoulutuksia uuden ajan henkiselle miehelle. Lähdetään jonnekin kärsimään ja vittu saunomaan paha veri pois ja leirinuotiolla sitten kiroillaan ja puhutaan tunteista. Miksi helvetissä se tunteista puhuminenkin pitää maalata jonkun soturimentaliteetin taakse? Pitäiskö kirjoittaa kirja Itkevä Samurai? Sekin on vain mielestäni sellaista peittelyä koska se pehmeyden, tunteiden ja itkun löytäminen näyttää edelleen osittain olevan niiden PTSD alkoholisti sotaveteraani-isien vankina haudassa. Hekin tekivät parhaansa mutta nyt on uudet ajat.


Joogaopettajana olen nähnyt, että naiset näyttävät tarvitsevan joogan aloittaessaan usein jämäkkyyttä, voimaa ja dynaamisuutta ja miehille pitää sanoa, että relaa vähän äläkä riko itseäsi. Tässä varmaan jokunen minun alkuaikojen opettajani hymyilee muistaessaan sen kiristelevän, yli-innostuneen, hummerinpunaisen pikku hikipossun, mikä yritti vääntää itsensä väkisin solmuun (minä siis..). Vuosien varrella ja treenikokemuksen kertyessä olen pikkuhiljaa oppinut maskuliinisesta suorittamisesta pois, ja näkemään myös muissa näiden polariteettien leikkiä. Se leikki on loppujen lopuksi aika yksinkertainen. Jos olet löysä ja leppoisa, lisää dynaamisuutta ja voimaa. Ja jos olet jäykkä ja vahva, niin lisää rentoutta ja joustoa. Tässä ei ole sukupuolella tai polariteeteilla väliä, vaan se on ihan maalaisjärkeä.

124 views