• Jyrki Nummisto

Miksi monista joogan ja hyvinvointialan ammattilaisista tuli yhtäkkiä salaliittoteoreetikoita?

Olen tässä korona-aikana huomannut, että monet joogan ja hyvinvointialan ammattilaiset ja harjoittajat huutelevat somessa rokotteita ja koronarajoituksia vastaan. Aika monet ovat heittäytyneet kommentoinneissaan jopa salaliittoteorioinnin tasolle. En siis ole heidän kanssaan pätkääkään samaa mieltä, mutta olen mielenkiinnolla lukenut niitä, sillä ne ovat niin viihdyttäviä ja saan niistä sellaisia ”ei jumalauta mitä meininkiä!” -kicksejä. Samalla en voi kuin taas ihmetellä mielen voimaa tulkita todellisuutta omanlaisekseen ja saada maailma näyttämään joltain ihan muulta kuin mitä se on. Olen nimittäin itsekin joskus vuosia sitten ollut samassa narsistisessa harhassa kuvittellen, että minun sekä minun kavereideni ja opettajieni maailmankuva on se totuus. Sitten sille kerätään todisteita muilta saman henkisiltä ja muodostetaan uskomusjärjestelmä, jossa minä ja muutama muu olemme vihdoin tajunneet mistä oikeasti on kysymys. Olen ehkä itse tosin ollut sen verran rationaalisen ajattelun kannattaja jo silloin, että en ehkä ihan täysin kaninkoloon tipahtanut, onnekseni.


Olen pohtinut tätä asiaa itsekseni ja yritän nyt hieman avata näitä pohdintoja pohjaten niitä omaan polkuuni ja muihin elämäntarinoihin, mitä olen matkan varrella saanut ilokseni kuulla. Korostan näiden olevan omia näkemyksiäni, eivät tieteellisiä faktoja. Olen toisaalta SOTE-alan ja sosiaalitieteiden ammattilainen, joten ajatuksissani on kyllä myös tieteellistä pohjaa jonkin verran. Ensinnäkin joogaa opettaessani ja harjoittaessani olen havainnut, että monella ihmisellä on näyttänyt olevan ehkä jotain sellaista historiassaan, mitä he yrittävät korjata. Olen itsekin elänyt aika hurjan nuoruuden ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita on ollut, joten tässä mielessä kuulun joukkoon oikein hyvin. Toiseksi olen kuullut hirvittävän monesta suusta pettymyksestä siihen, miten yhteiskunta/lääkärit/toiset ihmiset/yhteisöt ovat kohdelleet heitä. Tämä on näyttäytynyt lähtökohtaisesti epäluuloisuutena ja epäluottamuksena vaikkapa lääkärikuntaa kohtaan. Kolmantena näissä havainnoissa on se, että moni on luonut dikotomisen ajatuksen siitä, että ”yhteiskunta on paha ja minä sekä muut samoin ajattelevat on hyvä”. Tämähän on jo aika perinteistä ikiaikaista heimoajattelua, mikä on mielestäni jo niin kaukana joogan filosofiasta kuin voi ikinä olla. Sitten näistä kolmesta syntyneeseen tyhjiöön tulee uusi ja ihmeellinen yhteisö, jossa kaikki on paremmin ja saa ehkä sitä tukea, mitä ei aiemmin ole kokenut saavansa. Samalla tämä yhteisö tarjoaa ”polun” millä luvataan sen tuskan ja kivun poistumista, mitä ei ole ehkä kyennyt poistamaan. On ikään kuin kaiken taustalla olisi ajatus ”minussa/meissä/yhteiskunnassa on jotain niin syvästi vialla, että sitä ei voida mitenkään korjata”. Nämäkin asiat riittävät saamaan jotkut ihmiset tarttumaan rinnakkaistodellisuuksien lumoon, varsinkin jos lupauksena on onnellisuus, tasapaino ja autuus. Vaikeassa tilanteessa on helppo tarttua yksinkertaisiin ”poikki ja pinoon” – selityksiin ja mennä piiloon kaikelta keskeneräisyydeltä kuin oikeasti ajatella kaikkia niitä vaikeita tilanteita, joihin ei tiedä oikeasti vastauksia. Tällöin tällaisten uusyhteisöjen kutsu voi olla niin voimakas, että sitä on todella vaikea vastustaa. Samalla ryhmän tiiviys voi muodostua niin suureksi, että se radikalisoituu. Sellaista liikehdintää olemme jo saaneet maailmalla todistaa.


Noh, jokaisen ihmisen tärkeimpiä psykologisia tarpeita on kuulua johonkin ja kokea olevansa tärkeä ja rakastettu. Hankalissa tilanteissa tämä tarve korostuu entisestään (korona, elinkeinon menetys tms. kriisi) ja jos ei ole lähellä sellaisia tukiverkostoja mihin nojata, niin on helppo ummistaa silmänsä ja hakea tukea erilaisista mielikuvitus utopioista. 1990-luvun lopussa minä olin yksi tällaisista etsijöistä. Pettynyt, tyytymätön ja hukassa oleva nuori mies, joka löysi joogan ja sai merkitystä elämään. Löysin vihdoin polun ja yhteisön, mikä silloin tarjosi minulle jännittäviä ja mystisiä selityksiä maailmasta ja sen tilasta. Nykyään olen edelleen ihan pihalla, mutta en pettynyt, tyytymätön tai mystiikan vanki. Joogan sanoma minulle on muuttunut hyvin erilaiseksi ja teen sitä ollakseni hieman siedettävämpi ihminen arjessa, tässä ja nyt. Tänä päivänä suhtaudun kaikkiin self help, ”ole oma itsesi”, ”keskity rakkauteen”, ”kasva täyteen potentiaaliisi” harhoihin lähinnä huvittuneena ja helpottuneena siitä, että minun ei tarvitse enää ponnistella noiden asioiden eteen. Tunne siitä, että on jatkuvasti vähän vajaa tai ei ihan vielä siellä opetti minulle vuosien varrella vain sen, että metsästämällä näitä unia on kuin äyskäröisi vettä reikäisessä veneessä keskellä tyyntä valtamerta. Joten relax, nothing is under control, vene uppoaa kuitenkin. En edes enää tiedä, mikä minun täysi potentiaalini olisi? Vastaus siihenkin vaihtelee jokaisen vastaajan mukaan.


Minulle joogan harjoittaminen ja kontemplointi on jokapäiväinen hyvin usein tylsä rutiini, ja kaikki sellainen hohto on hävinnyt siitä. Se on kuitenkin samalla kuin talon perustus ja sokkeli. Se pitää minut hereillä. Se auttaa näkemään vastakohtien toiselle puolen ja pysymään Sokraattisessa ”ainoa asia, minkä tiedän on se, että en tiedä mitään” – tilassa. Se joogi/joogaaja, mikä minä olen, ottaa rokotuksen, uskoo että elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa ja ihmettelee tieteilijöiden kanssa yhdessä maailman ihmeitä. Siinä maailmassa tuska ja kärsimys ovat yhtä sallittuja kuin ilo ja onni. On ihanaa olla todella negatiivinen ja valittaa joka asiasta joskus. Lisäksi länsimaissa kehittynyt tieteellinen metodi on mielestäni paras mahdollinen menetelmä maailman ongelmien selvittämiseen ja siellä navigoimiseen. Se ei ole mitenkään ristiriidassa eksistentiaalisiin kysymyksiin liittyvän mystiikan kanssa. Lukekaapa vaikka joku kvanttifysiikkaa käsittelevä teos, niin saatte mystiikkaa. Ei siihen mitään syljeskelevää shamaania tarvita. Kaikki nämä deepstatesalaliittojutut ovat mielestäni yhtä irrallaan todellisuudesta kuin minä 6-vuotiaana, kun halusin karata päiväkotikaverini Teron kanssa Torneo – nimiseen mielikuvitusmaahan liftaamalla Oululaisen Nallikarin uimarannalta sinne menevään rahtilaivaan. Pikkupojan mieli taisi sekoittaa Borneon viidakon ja Tornion vähän samoin kuin antiwaxerit uskovat 5G rokoteimplanttiin. Päiväkodin tädit saivat meidät kiinni 200 metrin päässä vilkkaasti liikennöidyltä kadulta ja veivät takaisin. Tämä aikuisena tehty mielikuvitusmaan etsintä kesti 15 vuotta, enkä löytänyt perille. Vai löysinkö sittenkin, hah!

171 views