• Jyrki Nummisto

Sisu – tuo suomalaisen rehupuntti-ideologian kehitystä jarruttava muinaisjäänne

Minun piti ottaa tässä kohtaa viime perjantaina julkaisemani meditaatiotallenne ja sen sisältö ruodintaan, mutta otsikon teema pyöri tauotta mielessäni niin siirrän sitä vähän myöhemmäksi. Voihan sisu sentään, kun olen usein miettinyt ja punaista nähnyt tästä suomalaisen identiteetin muinaisjäänteestä. Nimittäin samaan aikaan, kun ne veteraanit sieltä haudoistaan alkavat ilmestyä uniini kummittelemaan ja sättimään minua tästä pyhäinhäväistyksestä, niin minä en voi mitään sille, että mua vituttaa tämä suomalaiseen identiteettiin liitetty jäykkä ja ajasta jälkeen jäänyt asenne.


Oikeastaan tämä tarina alkoi jo vuosia sitten, kun olin Intiassa taas yhdellä kuukausia kestäneellä joogareissulla ja olin Goalla Candolim beachilla eräässä rantavajassa istumassa iltaa eri puolilta maailmaa sinne eksyneiden joogaopettajien kanssa. Jokainen maanosa oli hyvin edustettuna ja totta kai piskuinen Suomi oli hyvin kiinnostava paikka ihmisille, koska kukaan ei siitä mitään tiennyt. Kyllä, kuulit oikein, meille tämä meidän pikku maamme on kaikki kaikessa ja monille muille se on kanjoni Mars planeetalla. No minä tietysti innokkaasti kerroin ylpeydestä pakahtuen Suomesta, suomalaisista ihmisistä ja suomalaisesta SISUSTA. Muistan niin elävästi ajatelleeni jengin huokailevan ihailusta ja siitä kuinka mahtava paikka Suomi ja suomalaisuus on, mutta vielä mitä! Sain vastaukseksi silmien pyörittelyä ja eräskin aussityyppi kommentoi, että ”Isn`t that kind of forcing just stupid?”. Niin, totta, eikös se tosiaan ole? Minusta ja tästä aussista (FYI, Australialainen tyyppi siis) tuli myöhemmin hyvät ystävät ja keskustelimme asioista paaaaljon lisää.


Tämä yksittäinen mieleeni painunut tapahtuma sai minut kyseenalaistamaan tämän pyhän käsitteen ja aloin pikkuhiljaa huomata, että sellainen jäykkä, pakottava ja periksi antamaton asenne lähinnä hidastaa kehitystä sekä estää joustavaa ja ketterää toimintaa. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että pitäisi sitten vaan löysäillä, vaan että joskus on hyvä antaa periksi ja luovuttaa eikä tapella vastaan. Minkä helvetin takia täällä meillä edelleen jyllää joku muinaissuomalainen metsästäjäkeräilijä asenne, missä tarvotaan perkele suossa munia myöten ja verta vuotaen ja sitten räkä poskella saavutaan päämäärään itku kurkussa? Eikö vähän vähempikin ponnistelu riitä? Miksi pitää lyödä itseään naamaan koko ajan? Antaako se sitten jonkun olemassaolon oikeutuksen kun kärsitään ihan vitusti ja sitten leirinuotiolla itketään menneitä muistellen? Joo, totta kai minä kärjistän ja provosoin ja asiat eivät ole niin mustavalkoisia, mutta olen silti sitä mieltä, että tuota on hyvä pysähtyä pohtimaan ihan oikeasti. Minä väitän, että 70 prosenttia kaikesta ponnistelusta on turhaa. 30 prosentin työmäärällä pääsisi samaan tulokseen ottamalla vähän rennommin ja vieläpä ilman itkua ja hammasten kiristystä. Me ei olla enää metsässä luonnonvoimien armoilla, vaan me voidaan Woltata safkat sunnuntaina kankkusessa kotiovelle, kun eilen tuli otettua liikaa Bollingeria Teatterin terdellä.


Ihmiset suorittavat ja uupuvat taakkojensa alle kiihtyvään tahtiin ja pitää olla merkitystä elämässä. Sitten, kun alkaa askel painaa niin piiskataan väsynyttä hevosta vähän lisää ja otetaan personal trainer suunnittelemaan ruokavaliot ja ohjaamaan Crossfit treenejä. Sen lisäksi kolme kertaa vuodessa vedetään puolimatkan triathlon ja vähintään kaksi kertaa käydään vielä meditaatioretriiteissä SUORITTAMASSA suorittamattomuutta. Sen sijaan, että antaisi itselleen tilaisuuden palautua ja levätä, niin miettii mistä saisi VIELÄ lisää energiaa ja jaksamista. Tässä kohtaa astuvat kuvaan nämä kaikki helvetin esikartanon edustajat, HENKISET VALMENTAJAT! Jaksa enemmän, tee näin, älä tee noin, optimoi nukkumisesi, näillä viidellä ohjeella saat sitä ja tätä lisää. Näistä onnellisuuden helppoheikeistä tulee mieleen Zeniläinen sanonta, jossa Zen-mestari naurahtaa, ”Hohhohhoo, 40 vuotta olen myynyt vettä joen rannalla”. Niin kauan, kun ihmiset tuntevat itsensä riittämättömiksi riittää valmentajilla töitä. Ja missään nimessä ei kannata myydä mitään sellaista, mikä ratkaisee ongelman. Kannattaa myydä sellaista, mikä helpottaa hetkeksi ja saa ihmisen ostamaan uuden verkkovalmennuksen. Ugh, kärsimys on tuotteistettu ja inhimillisen elämän tuskalla voi tehdä massiiviset voitot.


Okei, ei siinä mitään. Jokainen hakee kiksit sieltä mistä kiinnostelee ja se on todellakin ok. Minäkin olen vuosien varrella tehnyt tätä hulluutta vaikka kuinka paljon, mutta enää en jaksa eikä kiinnosta. Yksi minun elämäni päräyttävistä ohjeistuksista tulee idoliltani Forrest Gumpilta. Erityisen hyvin muistan elokuvasta kohdan, missä hän lähti juoksemaan, kun Jenny (tyttöystävä) oli taas jättänyt hänet. Siitäkin elokuvassa tuli hirveä jättiuutinen, mutta Forrest ei vaan tajunnut sitä. Kun häneltä kysyttiin syytä juoksemiseensa, niin hän sanoi, ”I just felt like running”. Sitten hän jatkoi, ”When I was tired, I slept and when I was hungry, I ate.” Forrest Gump oli viaton itsensä kuuntelija eikä hän tajunnut maailman kotkotuksia. Jos et ole leffaa katsonut, niin katso nyt ihmeessä. Syö sipsejä ja suklaata, makaa sohvalla ja ota puoliso/kaveri kainaloon. Minä rakastan Forrest Gumppia.

130 views